2020 IN MY MIND

Vuosi 2020 tuntuu mukavalta. Ja absurdilta, koska mun kirjoissa 80-luvusta on 20 vuotta.. Jo lukuna se on suorastaan ihana tasaluku ja mun outo obsessio tasaluvuista kehrää. (En voi esimerkiksi säätää television äänenvoimakkuutta vaikka numeroon 17, sen on oltava 15 tai 20).

En tiedä muista, mutta ainakin mun Facebook ja Instagram oli ihailtavan täynnä myös "olet hyvä just noin" ja "vaikket olisi saavuttanut mitään, selviytyminen on tarpeeksi" -tyylistä wholesomea sisältöä. Ja se on oikein, mun mielestä maailmassa on aivan liikaa suorittamista ja tiettyyn muottiin mahtumista. Toki sekaan mahtui myös kyllä perinteinen "kesäkuntoon 2020", mutta ei kai siinäkään mitään, jos se hänestä tuntuu hyvältä.

Mitä itseeni tulee, aion tehdä tietoista ajatustyötä oman negatiivisen ajatusmallin muuttamiseksi. Oon just se tyyppi, joka ei kyllä siedä negatiivista puhetta muilta ja pehmentelen toisten puheita toisiakin kohtaan, mutta jumalauta - kuulisittepa miten rumasti puhun itselleni oman pään sisällä. Tämä ei ole varsinaisesti lupaus tälle vuodelle, sillä omien ajatusmallien purkaminen on yllättävän raskasta ja vaatii ehdottomasti enemmän kuin yhden vuoden aikaa. Tiedostan kyllä suurilta osin sen, että jankkaan itselleni jatkuvasti miten en osaa mitään tai miten kaikki muut on hyviä asioissa x ja minä olen vaan räpiköinyt tuurilla mukana. Juju onkin se, että annanko tämmöisen itseni lyttäämisen jatkua vai aionko tehdä asialle jotain. Aionkin siis pyhästi, hitaasti mutta varmasti, työstää positiivista näkökulmaa ja lakata lakaisemasta itteeni maton alle.

Musta olis ihanaa olla se tyyppi, joka aina hymyilee ja kyselee toisten kuulumisia ja oikein säteilee positiivista energiaa. Tunnen pari tämmöistä tyyppiä. Usein he ovat vielä, yleisen mukavuuden lisäksi, äärettömän taitavia ja kauniita ja ahkeriakin. Menen aina hämilleni tämmösen ihmistyypin läheisyydessä ja musta tulee maailman awkwardein ihminen, joka ei osaa katsoa silmiin toiselle puhuessa. Hyvä ettei kuola valu, kun en muista nielasta. Valitettavasti mun olemus näihin päivänsäteisiin (ja tarkotan tuota mahdollisimman epäsarkastisesti) on lähinnä, no, menninkäinen. Näille ihmisille ei myöskään voi olla varsinaisesti kateellinen tai vihainen mistään, kun ne on niin saamarin mukavia. Mutta ei se mitään, tämmöset ihmiset myös muistuttaa siitä, että voisin varmaan itsekin joskus edes nostaa kättä kaupungilla tutuille enkä vaan kävellä kuulokkeet korvilla mahdollisimman nopeasti ohi. Tästä oppineena lupaan yrittää olla kiinnostuneempi muista ja hymyillä enemmän tulevana vuosikymmenenä.

Tulevina vuosina lupaan olla armollisempi itselleni ja muille, lupaan yrittää nähdä positiiviset puolet ihmisissä ja asioissa ja lupaan pyhästi yrittää. Aloitan kirjoittamalla tusinan työhakemuksia ja vakuuttaa muutkin siitä, että minä olen hyvä.

Loppuun vielä Roald Dahlin ajatuksia kauneudesta.

AULD LANG SYNE

Auld lang syne, eli old long since tai days gone by, valikoitui blogin nimeksi monestakin syystä.

Ensinnäkin aloitan uuden vuosikymmenen puhtaalta pöydältä, mutta näköjään palaten vanhoihin kaavoihin. Jotkut saattavatkin muistaa, että pidin I like to pretend normal -blogia suhteellisen pitkään noin  kymmenen vuotta takaperin. Days gone by varsinkin rasahteli jotenkin juuri oikein tuohon hermoon.

Toisekseen sen lyhyt ytimekkyys graafisessa mielessä miellytti ja miellyttää silmää, joskin nykyinen blogin headeri on vielä vaiheessa. Useiden vuosien taideblokki näköjään jatkuu myös tänne. Yksi blogin tavoitteista onkin saada purettua sitä edes jossain muodossa - jos ei kuvin niin sitten vaikka itku silmässä ja räkä poskella tekstimuodossa. Haluan kuitenkin pitää ulkoasun sen puolesta simppelinä, että täällä on vaan blogipostauksia, eikä ylimääräisiä krumeluureja.

Kolmanneksi, perinteisesti Auld lang syne on ollut tapana laulaa, soittaa tai kuunnella uutena vuotena. Tänä vuonna uusi vuosi meni enemmän tai vähemmän perseelleen, mutta se kuitenkin sysäsi ajatuksen liikkeelle - ensin päivitin portfolio-sivuni valokuvat ja loin sille Instagram -tunnuksen (löytyy nimimerkillä throughkaleidoscopes) ja seuraavaksi aloin kyräillä, että miksei kukaan enää pidä blogia ja siinä samassa tajusin, että lopetinhan itsekin. Täytyy toivoa, että tämä homma palaa vielä samaan loistoonsa, kuin se oli vuonna 2010. Ainakin mun sisäinen Taalasmaan Ulla kyhertelee ilosta, kun niin sanotusti luvan kanssa saa kurkistaa toisten elämään jossain muodossa. Sarjisblogit ja kirjoitusmuodossa olevat "normaalit" blogit ovat eniten mieleeni, vlogeista tai striimeistä (saati sitten mistään asmr-hommista) en ole saanut kiinni. Kai perinteiselle päiväkirjamaiselle vuodatuksellekin on seuraajansa. Ja jos ei, vänisen täällä itsekseni ja saan silti purettua ajatuksia jonnekin - voitto!

Neljänneksi, Old long since tuntuu sopivalta, koska musta tuntuu, että oon ollut vanha viimeiset 20 vuotta.

Kuten aikaisemmin mainitsin, aloitan uuden vuosikymmenen puhtaalta pöydältä. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että ensimmäistä kertaa about kymmeneen vuoteen mulla ei oikeastaan ole suunnitelmaa mitä aion tehdä. Viime vuosi oli ehkäpä elämäni kuluttavin. Suoritin suorittamistani töiden ohella opinnäytetyön hullun kiilto silmissä. Olin nimittäin saanut päähäni olevani jotenkin vajaa, paska tai huono, jos en valmistuisikaan toukokuussa kuten "kuuluu." Syksy meni keväästä palautuessa ja oli monena hetkenä niin sanotusti lusikat vähissä, eli en juurikaan töiden lisäksi nähnyt muita ihmisiä (avopuolison lisäksi), vaan käperryin omaan kuplaani touhumaan omia asioitani. Edellä mainitun taideblokin takia nämä omat asiat olivat pitkälti nukkumista tai Netflixiä. Simppelisti asetin oman mielenterveyteni ja jaksamiseni töiden edelle ja jätin jatkamatta työsopimustani, vaikka työkavereita jääkin ikävä. En vielä tiedä oliko se järkevää vai ei, mutta hemmetin vapauttavaa ainakin, jos ei mitään muuta.

Ensin viime vuosikymmen tuntui merkityksettömältä ja siltä, että en ollut saavuttanut mitään. Lähemmällä tarkastelulla tämähän on täyttä paskaa hatussa, sillä:

Kymmenen viime vuoden aikana

• Olen saanut kaksi ammattia, valmistuin lähihoitajaksi 2011 sekä medianomiksi 2019. 
• Noina välivuosina olin suhteellisen aktiivisesti töissä ainakin viidessä eri paikassa 
• Kymmeneen vuoteen mahtuu 2 päättynyttä ja 1 meneillään oleva parisuhde
• 7 muuttoa 
• 4 vierailtua maata
• Oma koira
• Kihlat
• 4 menetettyä läheistä

Muistan kun ensimmäistä kertaa muutin Ouluun 2011. Hain samana keväänä samaiseen korkeakouluun ja samalle alalle, josta nyt valmistuin. Kaukovainiolta keskustaan kulkiessa kyttäsin OAMK :n oranssia logoa ja haaveilin siitä, että voisin työkseni joskus vaikka valokuvata. En päässyt tuona keväänä edes kakkosvaiheeseen pääsykokeissa. Olin äärettömän yksinäinen ja suhteellisen varautunut. Haaveilin, että joskus mulla on vielä oma koira ja oma piha ja mahdollisesti mieskin. 

Kymmenen vuotta myöhemmin valmistuin kyseisestä oppilaitoksesta kiitettävin arvosanoin ja työllistyin myös samaan kouluun ennen valmistumistani. Aloin seurustella 2015, lähes heti kun aloitin opiskelun. Muutettiin yhteen ja hankittiin cockerspanieli Unto. Nyt meillä on myös piha. Näiden toteutuneiden haaveiden lisäksi sain useita hyviä ystäviä, useimmat juurikin koulun kautta. Siinä missä vuosikymmen oli rankka, sekaan mahtuu varmasti yhtä monta hyvääkin ja mulla oli myös epäilemättä hauskempaa kuin koskaan aikaisemmin. 

Mutta hiljaiseksi se silti vetää, että on saanut sinä aikana kirjaimellisesti kaiken mistä haaveili.

Tämän blogin tarkoitus on dokumentoida uusien haaveiden muodostaminen ja toteutus, sekä kaikki mutkat matkassa.